Project Description

Kilpimaan kanssa kunnan kiinteistöt ovat luotettavissa käsissä

Muhoksen kunta on Kilpimaa Viemärihuolto Oy:n tyytyväinen asiakas. Vuonna 2019 alkaneen yhteistyön aikana Kilpimaan asiantunteva tiimi on tarkastanut ja huoltanut jo 11 kunnan hallinnoimaa kohdetta kouluista terveyskeskukseen ja kirjastosta palveluasuntoihin.

Kiinteistöpäällikkö Jaakko Männikkö kertoo, että kunnan kiinteistöjen salaojat ja sadevesijärjestelmät on kuntotarkastettu ja puhdistettu Kilpimaan toimesta. Sen lisäksi kunta on saanut Kilpimaalta korkokuvat, joista selviää miten salaojat kunkin kiinteistön kohdalla kulkevat – ja miten niiden kuuluisi kulkea.

– Kilpimaan palveluissa parasta on selkeä informaatio siitä, missä kunnossa perustuksen kuivatusjärjestelmät kohteissamme ovat ennen ja jälkeen. Ensisijaisesti sovittujen asioiden lisäksi asiantuntijat näkevät muutkin huomionarvoiset seikat ja vinkkaavat niistä, jonka jälkeen yhdessä päätämme, miten edetään.

Männikkö ja kunta ovat saamaansa palveluun enemmän kuin tyytyväisiä, ja yhteistyö Kilpimaan kanssa jatkuu.

”Kilpimaan asiakkaana saamme rahallemme kunnolla vastetta. Toiminta on luotettavaa ja ammattitaitoista, ja suosittelen heidän palvelujaan kenelle tahansa, jolla on kiinteistöjä ylläpidettävänä.”

Jaakko Männikkö, kiinteistöpäällikkö, Muhoksen kunta

Katso myös muut referenssimme